Luin kirjan "Muodonmuutos", kyseinen teos on kirjoitettu vuonna 1915 kirjailija Franz Kafkan toimesta.
Muodonmuutos on abstrakti novelli ja sen juoni on hyvin epärealistinen, niin kuin muidenkin Kafkan novellien juonet.
Kafkan novelleissa yleensäkin on hyvin ahdistava ja synkkä ilmapiiri ja teemoina toimivat käsittämätön vaino ja ahdistus. Muodonmuutos ei ole todellakaan poikkeus. Teos käsittelee sitä miten kauppamies Georg Samsa on yön aikana muuttunut valtavaksi torakaksi, koko teoksessa ei selitetä miksi Georgista tuli torakka vaan käsitellään lähinnä hänen uuden elämänsä haasteita.. Jää myös lukijan pohdittavaksi onko torakaksi muuttuminen vertauskuva jostain vai kertooko Kafka oikeasti vain yksinkertaisesti tarinaa miehestä kuka muuttui torakaksi. Novelli on sen verran suorasanaisesti kirjoitettu että voisi helposti olettaa kyseessä olevan vain tarina miehen muodonmuutoksesta. Teoksessa on minäselostaja kuka on tietysti kukas muukaan kuin Georg itse.
Samsa asuu koko novellin ajan perheensä luona, novellissa käsitellään paljon hänen suhteita perheenjäseniinsä muodonmuutoksensa jälkeen. Georgin sisko välittää hänestä selvästi eniten, vanhempien ollessa jotakuinkin väliinpitämättömiä tai halveksuvia. Muodonmuutoksenkin jälkeen sisko pitää Georgista huolta ja tuo novellin ajan hänelle ruokaa sekä juomaa ja miettii mahdolliset järjestelyt että Georgilla olisi mukavampaa huoneessaan. Georg on lukittuna kyseiseen huoneeseen lähes koko novellin ajan päästen ulos vain muutamia kertoja omin avuin, kirjassa Georg kertoo useasti itse miten lymyilee tai kiipeilee huoneessaan ja alkaa tottumaan torakan elämään. Suhteet läheisiin kylmenevät novellin edetessä ja lopuksi Georg jätetään ilman ruokaa haavoittuneena lukkojen taa, kunnes hän kuihtuu pois. Tässä vaiheessa kirjaa käsitellään erittäin voimakkaasti hylätyksi tulemisen tunnetta ja uskomatonta ahdinkoa, vaikka niitä toki käsitellään muuallakin kirjassa. Loppu on siis hyvin traaginen.
Lukukokemus oli erittäin mielenkiintoinen ja kirja todellakin tempaisi mukaan tunnelmaan, ahdingon ja kärsimyksen saattoi tuntea sivujen tällä puolen. Paljon jäi kirjasta tulkinnan varaan mutta juoni oli helposti seurattava ja kirjan saattoi lukea hyvin nopeasti pariinkin kertaan. Vaikuttavia asioita kirjassa oli muunmuassa perheen hidas, julma ja kylmä hylkääminen sekä ajatus hirvittävästä minästä.
Vittu mikä aikakausi, perkele
VastaaPoistaNiitä vastauksia tulemaan
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaMitä haluut tietää? apua
PoistaVittu mikä kielioppi, perkele
VastaaPoistaps. sen nimi on Gregor!!!
Nimi on oikein ja niin on myös kielioppi. Tiedemiehet on todennu tän olevan objektiivisesti paras kirja-arvostelu ikinä. No debate.
PoistaKirjoitusvirheitä täynnä koko teksti. Ensimmäinen löytyy jo heti otsikosta.
PoistaTurpa kiinni, miun blogi, miun säännöt.
PoistaNiitä vastauksia tulemaan
VastaaPoista